Mitä urheiluvamman kuntoutuksessa tulee huomioida?

Säännöllisellä liikunnalla on merkittäviä terveyshyötyjä. Säännöllinen liikunta suojaa muun muassa verenkiertoelimistön sairauksilta, tyypin kaksi diabetekseltä, osalta syöpäsairauksista ja vähentää varhaisen kuoleman riskiä. Kansalliset liikuntasuosituksemme suosittavat harrastamaan lihaskuntoharjoittelua kahdesti viikossa sekä reipasta aerobista liikuntaa 2,5 tuntia tai rasittavaa liikuntaa 75 minuuttia viikossa, päivittäistä taukoliikuntaa unohtamatta.

Terveyshyödyistä huolimatta urheiluun ja liikunnan yhteydessä esiintyvät tapaturmaiset vammat ovat yleisiä. Suomalaisen kyselytutkimuksen mukaan vuosina 2016–2017 tapahtui noin 420 000 liikuntatapaturmaa 20–74 -vuotiaiden väestössä. Näistä 42 % tapahtui naisille ja 58 % miehille. Kaikista liikuntatapaturmista 62 % olivat nyrjähdyksiä, venähdyksiä, sijoiltaanmenoja tai lihasvammoja; 22 % mustelmia, ruhjeita tai haavoja; 8 % murtumia; 2% aivotärähdyksiä ja 6 % muita vammoja.

Venähdys- ja repeämävammoista suurin osa paranevat biologisesti itsestään ajan myötä. Urheiluun ja liikuntaan palatessa kuitenkin hyvin usein uusintavammariski on kohonnut. Syitä tähän ovat muun muassa vamman myötä alentunut voimantuotto ja koordinaation heikkeneminen sekä sairausloman aikana alentunut lajinomainen fyysinen kunto. Liian aikainen paluu lajiin voi johtaa vamman uusiutumiseen. Oikein ajoitetulla ja nousujohteisella kuntouttavalla harjoittelulla uusintavammariskiä voidaan alentaa. Kuntoutuksen aikana kannattaa toteuttaa myös urheilijan tai liikkujan suorituskykyä kehittävää harjoittelua.

Tässä postauksessa käsittelen yleisiä periaatteita, joita tapaturmaisen urheiluvamman kuntoutuksessa tulee huomioida. Samoja periaatteita voidaan noudattaa myös rasitusperäisten vammojen kuntoutuksessa.

1. Vaurioitunut kudos

Vaurioituneella kudoksella on merkitystä vamman ennusteeseen ja paranemisaikaan. Lihas-, nivelside-, jänne-, luu- ja rustokudoksella on toisistaan poikkeavia ominaisuuksia ja paranemisaika näillä kudoksilla on erilainen. Lihas- ja luuvammat paranevat hyvän verisuonituksensa ansiosta yleensä nopeimmin, kun taas jännevammojen paraneminen on huomattavasti hitaampaa ja ruston paranemiskyky on vähäistä.

Kuntoutusprosessissa on oleellista seurata vaurioituneen kudoksen biologista paranemisaikaa, jota ei ole mahdollista nopeuttaa. Liian aggressiivinen kuntoutus tai aikainen paluu lajiin hidastavat paranemista ja lisäävät vamman uusiutumisen riskiä. Sivuhuomiona mainittakoon, että tulehduskipulääkkeet ja kylmähoito saattavat hidastaa paranemista ja niitä on syytä käyttää harkiten.

Kuntoutuksen alussa harjoittelu on usein kevyttä ja keskittyy vaurioituneen alueen liikkuvuuden palauttamiseen, josta nousujohteisesti edetetään raskaampaan harjoitteluun tähdäten lajiin paluuseen. Usein voidaan aloittaa samanaikaisesti korvaava harjoittelu suorituskyvyn ylläpitämiseksi tai kehittämiseksi.

Kannattaa tutustua uudistettuun urheiluvammojen ensiapuohjeistukseen ”PEACE AND LOVE”: https://terveurheilija.fi/terveydenhuolto/urheiluvamman-ensiapu/

2. Vamman sijainti ja laajuus

Kuntoutuksessa huomioidaan vamman sijainti ja laajuus. Esimerkiksi lihasvammoissa lihasrungon alueella oleva vamma paranee tiheämmän verisuonituksen vuoksi nopeammin kuin jännealueella oleva vamma.

Vamman laajuus vaikuttaa arvioituun paranemisaikaan, lievien venähdysten parantuessa nopeammin ja laajojen repeämien vaatiessa jopa mahdollista leikkaushoitoa.

3. Kuntoutuksen tavoitteiden asettelu

Kuntoutussuunnitelmaa luodessa keskeistä on määritellä kuntoutuksen tavoitteet – onko tavoitteena palata vielä saman lajin pariin samalle tasolle, siirtyä ”jäähdyttelemään” alemmalle sarjatasolle vai kuntouttaa vamma-alue niin, että arkielämä sujuu ongelmitta? Luonnollisesti kuntoutuja on se, joka omat tavoitteensa asettaa. Terapeutin roolina on toteuttaa hyvässä vuorovaikutuksessa tavoitteisiin tähtäävä kuntoutussuunnitelma.

4. Lajiin paluuseen tähtäävä harjoittelu ja suorituskyvyn kehittäminen

Urheilijan ja liikkujan turvallisen lajiin paluun kannalta on oleellista, että kuntoutuksessa huomioidaan, millaisia fyysisiä ominaisuuksia lajissa vaaditaan. Harjoitusohjelman tulee olla yksilöllisesti rakennettu. Esimerkiksi maratonjuoksijan ja jalkapalloilijan nilkan nivelsidevamman kuntoutuksen sisältö voi olla kuntoutuksen alkupuolelle samankaltainen, mutta kuntoutuksen edetessä lähelle lajiin paluuvaihetta harjoittelun painopisteet voivat olla hyvin erilaisia. Jalkapalloilijan tulee lajissaan suoriutua nopeista suunnanmuutoksista, hypyistä ja alastuloista, joita maratonjuoksuun taas ei kuulu. Lajiin paluun ajankohtaan vaikuttaa myös, kuinka suuren vammariskin lajista on kyse. Nilkan nivelsidevamman jälkeen maratonjuoksija on todennäköisesti nopeammin täysipainoisessa harjoittelussa mukana kuin jalkapalloilija.

Hyvä fyysinen kunto suojaa urheiluvammoilta ja on oleellista urheilun suorituskyvyn kannalta. Kuntouttavassa harjoittelussa tulee huomioida myös suorituskykynäkökulma eikä ainoastaan keskittyä vamma-alueen harjoittamiseen. Kuten aiemmin mainittiin, kehittävää kestävyys- ja voimaharjoittelua voidaan usein toteuttaa sovelletusti jo varhaisessa vaiheessa.

Kudosparanemisen edetessä myös vamma-alueen harjoittamisen tulee asteittain edetä kohti lajissa vaadittavaa kuormitustasoa. Nopeutta ja voimaa vaativissa lajeissa harjoittelu ei voi olla vain kuminauhan kääntelyä ja venyttelyä. Kuntoutuksen alkumetreillä kevyet kuminauhajumpat voivat olla paikallaan, mutta esimerkiksi jalkapalloilijan takareisivamman kohdalla kuntoutuksessa on syytä edetä kevyistä harjoitteista maksimi- ja nopeusvoimaharjoitteluun sekä spurtti- ja suunnanmuutosharjoitteluun, ennen kuin lajiharjoitteluun palataan. Lajiin paluu on järkevintä toteuttaa ensin lajiharjoituksiin osallistuen ja harjoitusmääriä lisäten ennen kilpailutapahtumiin osallistumista, sillä kilpailutilanteissa uusintavammariski on korkeampi.

6. Yksilöllisyys

Useimmiten urheiluvamman kuntoutuksen alussa tiedetään alustava kuntoutumisen ja lajiin paluun aikataulu. Kuitenkin paranemisajat voivat vaihdella ihmisten välillä. Kuntoutuksen etenemistä kannattaa seurata yksilöllisesti eri mittarein ja seurannan perusteella edetä harjoittelussa nousujohteisesti. Kuntoutujan psyykkinen valmius lajiin paluuseen on hyvä huomioida, sillä epävarmuus ja itseluottamuksen puute loukkaantuneeseen raajaan alentaa suorituskykyä ja voi altistaa uudelle vammalle.

Urheiluvammojen ennaltaehkäisystä voit lukea esimerkiksi Terve Urheilija-sivustolta: https://terveurheilija.fi/urheiluvammojen-ennaltaehkaisy/

Kiitos ajastasi,


Eetu
naprapaatti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *